keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Rajalta rajalle Suomi-Neidon lantiota hyväillen.

Rajavyöhyke Koitajoen pohjois-osassa ei näytä kovin sotaisalta.
Suomi-Neidon lantio on alkanut kiinnostaa Hevossaaren hamppareita. Halusimme viettää kuuman heinäkuun viikon retkeillen kevyesti mutta vaihtelevasti. Halusimme viettää heinäkuisen viikon meloen, vaeltaen ja riippumatossa taivaita katselleen. Halusimme jonnekin, missä emme ole aiemmin olleet.
 

”Mennään niin itään kuin voidaan”
 

Hattuvaaran kylän Virmajärven rannassa on manner EU:n itäisin piste. Sieltä ei pääse jokia pitkin mihinkään, mutta voisimme meloa Koitajokea pohjoiselta rajavyöhykkeeltä eteläiselle. Meloisimme Venäjän rajalta Venäjän rajalle. Pitkään ihmettelin, miksi kartassa näkyy kaksi Koitajokea, yksi rajan pinnassa ja toinen lännempänä. Joki alkaa Venäjältä, koukkaa Suomeen, mutta virtaa uudelleen rajan yli ja palaa takaisin Möhkön kohdalla. 

Molemmat Koitajoet ovat samaa jokea.
 

Se Koitajoki, jonka olemme nähneet elokuvissa on tuo läntisempi osuus. Etukäteen meitä varoitettiin, että itäinen Koitajoki on kivinen ja vähävetinen. Joesta ei ole virtaamatietoja, mutta Möhkön kohdalla on mittapiste. Heinäkuun virtaama oli siinä 15 kuutiota sekunnissa.
 

Hattuvaaran kylän seudulla käytiin kovia taisteluita sodan loppuvaiheessa kesällä -44.  Suomalaiset selvisivät noissa maastoissa hyvän paikallistuntemuksen ja erähenkisen kenraalimajuri  Raappanan johdolla. Torjuntavoitto oli ratkaiseva rauhanneuvottelujen kannalta. Seudulla majaili ja teki pahaa myös suuri joukko desantteja.
 

Ei noin historiallista seutua voinut olla melomatta.

Meloja tietää omat rajansa, tämän pidemmälle ei mennä.
Tässä maailmantilanteessa on rauhoittavaa nähdä, mikä riittää rajavyöhykeeksi.
Koitajoen eteläpää. Lappu tolpannokassa ja pidemmälle ei mennä.
Rajavyöhykemerkkien väliin jää upea erämaajoki.
Täydellinen keli kruunasi reissun.
Alkukesän sateet ja heinäkuun trooppiset olot loivat jokivarteen kaikki vihreän sävyt.
On hieno lipua maisemassa kiirettä.
Ja niin monta kertaa, kun olemme tuskailleet sateessa vastatuuleen. Nyt näin.
Melontamme ainoa koski-koski, Polvikoski.
Tähän pääsee autolla ja voi arvioida joen vesitilanteen. Tällä vedellä kiviä ei juurikaan ole.
Möhkön mittausasemalla virtaama n. 15 m3/s.

Kevättulvan tuoma rajatolppa naapurista.
Kyllä kelpaa pitää kesää.
Talviturkki lähtee. Tarkenee.
Tulemme siihen tulokseen, että jokea seuraileva vaelluspolku on talvikäytössä suosittu.
Hyvinvarustettuja kämppiä on joen varressa tiheään.
Pehmeitä rantoja.
Tupien pihapiirit ovat hyvässä kunnossa ja siistejä.
Kunnolla kunnon polttopuita.
Tupa vaikuttaa viihtyisältä. Kulkija on jättänyt pöydälle matkaradion.
Vaikea on näillä ohjeilla mennä harhaan.
No tässähän sitä.
Ei itikan itikkaa varpaiden kimpussa.
Kun on riipppumatto, on aina perillä.
Melkein hätävarjelun liioittelua tuo rankinen.
Kodassa on hauska katsella varjokuvaleffoja.
Aamiainen minun makuuni.
Mihin kiire valmiissa maailmassa?
Kahville.

Retken finaali 14-kiloinen Keewaydin-hölkkä...
... ja vähän painavampi retkikassi.
Pitkospuita pitkin pääsee rullaamaan kanoottikärryillä täydessä lastissa.
Laavulta on pari kilometriä autolle. Helppo nakki.
Retken logistiikka on autoilua, kävelyä ja melontaa. 
Olemme sen verran kaukana kaikesta, ettei viitsitä tilata taksia siirtokuljetuksiin.
 Päivän ajelu Helsingistä osoitteeseen Koidanvaarantie 88, Ilomantsi. 550 km.
Ilomantsissa poikettiin kaupassa.
Suomi-Neidon lantionluu.
Koitajoen keskellä on Polvikosken parkkipaikka ja silta.
Siihen on hyvä jättää auto. Helppo hakea jokivarren polkua pitkin.

Autolla pääsee melkein perille. Verkkopudaksen autiotuvalle menee kunnon polku.
Matkaa metsäautotien kääntöpaikalta pari sataa metriä.

Autoilua, patikointia ja melontaa.
Vastavirtaan mennessä on yksi hankalampi koski. Minä meloin, Tuomas sauvoi ja Jyrki veti pätkän maitse.
Joen yli kulkee kapulalossi. Polku on reilu ja hyvin merkitty.
Joen alaosa sujuu kevyesti myötävirtaan meloen ja rannoilla poiketen.
Vastavirta on lähinnnä seisovaa vettä. Matkaakaan on jokunen sata metriä.
Tuomas ja Jyrki kävelevät jokivartta takaisin autolle. Runsas kymmenen kilometriä.
Minä kannan silläaikaa tavaroita parkkipaikalle. Helppo maasto.
Koitajokea voin suositella helppona, kiireettömän melonnan kohteena.
Matkaa ei ole paljon ja leiripaikat hyviä, joten on aikaa nautiskella.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kylmää ja pimeää viikolla 42

Kutsu syysretkelle Jongunjoelle
15.10. – 19.10

Jongunjoki talven kynnyksellä.

Retkisuunnitelma. 

Keskiviikkona 15.10 ajo Lieksan Nurmijärvelle Erästelyn koulutukikohtaan, jossa yövymme ja saamme halutessamme saunan, iltapalan ja aamiaisen.
 

Torstaina aamusta Jonkeriin tai Teljoon vähän sääolojen mukaan. Illaksi pitää ehtiä Otroskosken kämpälle saunaa lämmittämään. Jonkerista, 21 km,  melontaa tulee 3-4 tuntia plus tauot. Teljosta, 5 km, runsas tunti. Matkalla useita pieniä koskia ja pari kakkosta. Kaikki laskettavissa inkkarilla.
 

Perjantaina joko Valamajoen kämpälle, 17km, tai vähän pidemmälle Pälvekosken kotukselle, 25 km. Matkalla useita helppoja koskia ja yksi kakkonen, Aittokoski.
 

Lauantaina joki loppuun Viitakoskelle, 17-25 km. Illalla Erästelyllä sauna ja iltapala.
 

Sunnuntaina aamiainen ja lähtö kotiin.
 

Kaluston otamme Erästelystä, oletettavasti inkkarikaksikoita. Yleensä
olemme tehneet yhteisen ilta-aterian. Muuten omin eväin. Kuivapukua suosittelen. Olot voivat olla talviset. Otamme varoiksi muutaman teltan mukaan. Retken aikana on mahdollisuus suorittaa EPP 2 Avokanootti.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jaakko Mäkikylä, 050 3456 935

Laita Googlen kuvahakuun Jongunjoki, niin näet, minkälaista siellä on.


Kuvalinkki: Jongunjoki meni jäähän.
Kuvalinkki: Jongunjoki lokakuussa 2010

Jongunjoen jokiseloste löytyy täältä. Erästelyn PDF




Tribute to Late Season Paddling Trip to Jongunjoki River

from Jaakko Makikyla on Vimeo.

 Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.