sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Hevossaaren hamppareiden eka kerta

Wågenin porukka osaa yllättää.



Hamppareiden voitokkain Gullö Runt. Voitimme itsemme, voitimme vastatuulen ja teimme omat hitausennätykset.

Wågen osaa järjestää,
oli keli mikä tahansa.
Hevossaaren hampparit kiittävät.
Gullö on tavallaan kolmiomelonta. Tällä kertaa navakka itätuuli auttoi ensimmäisellä kolmion sivulla. Puuskat ja aallokko kiusasivat silti parhaimman vauhdin pois menosta.

Kolmion toinen sivu on itä-länsi suuntainen pitkä salmi, Pettersonin bulevardi. Salmi voimistaa tuulen ja ohjaa sen  salmen suuntaiseksi.

Pettersonin bulevardi oli puuskaista vastatuulta 10-15 m/s. Välillä ei voinut puhua melonnasta. Väänsin melalla vettä ja oletin, että kanootti etenee. Vaakasuora sade vei näkyvyyden. Gepsiä ei nähnyt lukea. Puolivälissä pidimme Hamppari Jyrkin kanssa pikaisen maatauon. Oli pakko mennä rantaan ja kaataa kanootit tyhjiksi. Elämäni pisin viisikilometrinen.

Jomalvikin kanava, viimeinen, kolmas kolmion sivu, oli hieno finaali. Tuuli takaa, kapea salmi oli sileä ja kanavassa virta vei tällä kertaa kohti maalia. Sade hellitti tihkuksi. Pettersonin vastatuuli poltti kaikki energian, eväsbanaani tuli tarpeeseen.

Maalissa vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Lohisoppa teltassa, suojassa sateelta ja tuulelta lämmitti. Anne Rikalan ja Ilkka Pitkäsen vetämä palkintojen ja diplomien jako oli tutun lämminhenkinen sekin.

Gullö Runt on lajinsa huippu. Tavallisesti keli on ollut kesäinen ja ennätyksiä on mennyt rikki. Tällä kertaa Wågen oli järjestänyt tuuli- ja sadehaasteen, jollaista en ole kokenut kertaakaan kahdeksan vuoden aikana. Hieno kontrasti. Ja ne, jotka olivat nyt ensimmmäistä kertaa, tulevat varmasti toistekin. Nyt jos jaksoi perille, jaksaa ensivuonnakin.

Kiitokset myös Wågenin turvaveneille. Viimeisellä selällä meinasi tulla ongelmia ison moottoriveneen kanssa. Tilanne selvisi, kun tarkkanäköinen turvaveneen kuljettaja huomasi tilanteen ja ajoi punainen lippu liehuen suojaamaan minua. Moottorivene huomasi tilanteen ajoissa, pudotti nopeutta ja väisti takaa.
   
www.hampparit.fi

Hevossaaren hampparien ensimmäinen virallinen melonta päättyi Hemen porukan kanssa yhteiseen saunaan Hotelli Sea Frontissa ja tukevaan ateriaan ravintola Santa Fe:ssä.

Reissun opit: sateella voi meloa. Vastatuulta voi väistellä rantoja nuollen ja matka ei juurikaan pitene. Sauna oli hyvä lisä muutenkin hienoon tapahtumaan.

Hamppareiden kalusto: Jyrki Uotila, David Yostin Bell Merlin II ja minulla David Yostin Swift Keewaydin. Keewaydinin säätöpenkki oli tarpeen. Merlin oli karvan verran nopeampi vai pitääkö sanoa, että Jyrki meloi karvan verran nopeammin. Meillä molemmilla oli turvallinen olo kelistä huolimatta. Olimme liikkeellä huippukanooteilla.

Meloista: kovan tuulen vuoksi jätin kaventamani melan suosiolla rannalle. Alkumatkan meloin Kialoa Lololla ja vastatuuleen otin kevyen suoravartisen ZRE:n. Pohdinta lavan koosta jatkuu. Isoa lapaa tarvitsin puuskien hallintaan. Toinen meloista olisi hyvin voinut olla hieman pienilapaisempi.

Sahasin etukäteen melan lavasta pois pienet suikaleet. Tarkoitus oli kokeilla, kuinka pieni lapa toimii.
Kuusi kiloa kuivia melontavarusteita juomapulloineen. Päällä 510 grammainen Kialoa Lolo - tuplamutkamela.
Norjalaisten sääennuste ennen melontaa. Satoi ja tuuli huomattavasti enemmän.
Gullön reitti, 19,4 km. Melotaan vastapäivään.
Nopeuteni gps:n mukaan.
Alun hitauspiikit syntyivät joko puuskissa tai kun säädin liukupenkkiä saadakseni kanootin parempaan trimmiin. Keskellä näkyy vastatuulen vaikutus ja pitkä piikki alas, kun kävimme rannassa tyhjentämässä kanootit sadevedestä. Tässä linkki Garminin tiedostoon: http://connect.garmin.com/activity/531135884http://connect.garmin.com/activity/531135884


Kaisa Rahikka ja Heikki Nyman MaMe, meloivat Winkkarikaksikolla ja aika robusteilla alumiinivartisilla perusmeloilla. Loistosuoritus.

Kilpasarjan kärkeä ei tuuli tuntunut haittaavan.

Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

torstai 19. kesäkuuta 2014

"Yksi melanveto yksi elämä."

Mela muuntaa melonnan unelmat todeksi.

Photo Timo Ripatti, www.leuku.fiwww.leuku.fi

Ensimmäinen ja viimeinen kerta

Ekakertalainen lähtee pohjalta. Hänelle puetaan homeiset melontaliivit, hänet ohjataan Titanicin kokoiseen muoviruuheen ja istutetaan kakkosnelosesta veistetylle penkille. Käteen lyödään lumilapion kokoinen alumiinivartinen mela. Tunnin parin päästä harrastaja tietää varmasti: "tämä ei ole minun lajini".

Alkupelottelu on tehokasta ja siksi ehkä tuhannesta noviisimelojasta pari jatkaa melontaa yksilapaisella melalla ja avokanootilla.
 

Noviisin voi melottaa tämän vaiheen yli - siihen riittää kevyen kulmamelan ojentaminen tunnin lumilapiomelonnan jälkeen.

Retkimeloja selviää vuosia kahdella hyvällä melalla. Kun matkalle osuu isoja järvenselkiä ja kivisiä koskia, niin alkaa halu tehokkaampien ja kestävämpien melojen suuntaan. Melapussiin ilmestyy alumiinia ja mahdollisesti hiilikuitua.
 

Oman kanootin myötä melan, kanootin ja vesialueen suhde selkenee ja tässä vaiheessa pidemmälle edennyt harrastelija alkaa kokeilla, mitä erilaiset melat vedessä tekevät.
Alkaa loputon melntatekniikan opettelu kohti hiilikuitukuitutekniikkaa tai kohti käsin tehtyjä perinnemeloja. Melapussiin ilmestyy saukonhäntämela, majavanhäntämela ja musta hiilikuituinen ZRE, ja tuplamutka Kialoa Pono. Jokaisella melalla on oma luonteensa. Ollaan melonnassa alueella jota voisi verrata mallasviskien maisteluun.


Onko koolla väliä?

Mielikuva isompi - tehokkaampi, on vahvasti melojan mielessä ja hän ostaa yhä isolapaisempia ja yhä pidempivartisia meloja. Ensimmäiset vedot isolapaisella tuntuvat kiskaisevan kanootin lentoon. Iltapäivällä alkaa laskukiito ja suuruuden havittelu muuttuu tekniikan hiomiseksi ja oikeankokoisen melan metsästykseksi. Tässä vaiheessa on paljon isoja, vähän käytettyjä meloja kaupan. Koolla on väliä - kunhan se ei ole liian iso.

Zen ja melan valinta

Mela on oikean kokoinen ja mallinen, kun se on kaunis katsella ja tuntuu hyvältä käteen. Jos mela tuntuu liian pitkältä, se on liian pitkä. Mela tuntuu harvemmin liian lyhyeltä. Maratonmelojat tikuttavat sata iskua minuutissa, siihen tahtiin ei heinäseipäällä kerkiä. 

Melan valinnassa helpointa on valita varren oikea pituus. Lavan koko ja muoto määräytyy vesialueen, kanootin ja melojan voimien mukaan.
 


Valitse melan pituus näin: pane melan kahva aataminomenan kohdalle, ojenna käsi vaakasuoraan sivulle ja ota melan varresta kiinni. Melan kaulan pitäisi osua peukalonhangan kohdalle. 

Suoran melan varsi voi koskimelonnassa olla kämmenenleveyden verran pidempi. Jos kanootti on iso, niin lisää molempiin meloihin kämmenenleveys varren pituuteen. Melan pituus tulee melojan ominaisuuksista, eikä esimerkiki siitä, istuuko hän kaksikon keulassa vai perässä. Varren pituus on ratkaiseva, oli mela minkä muotoinen tahansa, lapa on veden alla eikä se vaikuta melan pituuteen.


Lavan muoto

Veden syvyys ja haluttu tahti määräävät lavan pituuden. Perinnemeloissa pitkä lapa, saukonhäntä, on varmaan osittain johtunut myös siitä, että se on helpompi veistää. Yhdestä puusta veistettynä kapea lapa kestää paremmin kolhuja. Liimojen ja lakkojen kehittyessä alkoivat melojen lavat levetä. Majavanhäntämela on edelleen pyöreämuotoinen, mutta leveämpi ja matalampi kuin saukonhäntämela. 

Matalassa joessa majavanhäntämelan leveä lapa haukkaa kunnolla vettä. Ja pyöristetyt kulman kestävät kivien iskuja. Sileän veden tehomeloissa pinta-alaa on kasvatettu ja lavan alaosan kulmat ovat terävät.
 


Lavan tehokkuuteen vaikuttaa, kuinka melan varsi on istutettu lapaan. Mitä pienempi on varren lapaan aiheuttama paksunnos, kara, sitä parempi. Painepuolella (se puoli melasta, joka katselee taaksepän) melan olisi oltava sileä ja varpaista hieman kiprallaan. Näin melan tehopuoli menee kaarevasti veteen ja kohtaa koko ajan tukevaa, sileää, liikkumatonta vettä. Painepuolella lavan reunan on hyvä olla terävä. Terävä kantti leikkaa vettä ja estää vettä virtaamasta melan sivulle.
 


Joskus voi hurmaantua melan ulkonäköön niin, että tulee ostettua mela, jota ei edes tarvitse. Sen voi ripustaa kotona seinälle. Joka kerta, kun melaa katsoo, niin lähtee melontaretkelle. Silloin tietää olevansa matkalla kohti tosimelojaa.

Sawyer Paddles Rogue Whitewater ( Koskiveijari).
[Majavanhäntä – Beavertail]


Ostin tämän melan koottavan kanootin koskimelaksi. Tukeva t-kahva, vahva lapa, joka pyöreämuotoisena ei tartu kiviin. Melan saa kahteen kappaleeseen varressa olevan teräshelan kohdalta. Näin mela mahtuu samaan säkkiin kanootin kanssa.
Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja saarni. Lavan reunat vahvistettu epoksilla. Melan jatkoksen Sawyer Paddles teki minulle tilauksesta. Mela on vähän tavallista pidempi, isojen jokien retkimela. Sillä on hyvä ohjata kuormattua kanoottia isossa virrassa.

Sawyer Paddles Single Bend  [Majavanhäntä – Beavertail]

Koottavan kanoottini sileän veden taittolapainen mela. Kahvan muoto on epäsymmetrinen ja pehmeämpi kuin koskimelassa. Lapa on kohtuukokoinen. Hieman käpristetty lavan muoto puree matkamelonnassa hyvin veteen. Melan varsi on koskimelaa keveämpä ja hauraampaa puuta, siksi Sawyerin pojat joituivat vahvistamaan vartta saarnikiiloin jakohelan kohdalta.

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja setri. Epoksivahvistetut lavan reunat.

Sawyer Paddles Dual Bend  [Majavanhäntä – Beavertail]

Kevyt pitkän matkan mela ajalta ennen hiilikuitumeloja. Tuplamutka varsi antaa alakädelle paremman asennon ja veto osuu tasaisesti alakäden kaikkiin sormiin. Kaareva lapa puree hyvin vettä.
 

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja setri. Tuplamutkat varresssa ja koverrettu, kaksikuoppainen lapa sekä tukeva kahva tekevät melasta voimakkaan ja tehokkaan. Veden alla lapa pysyy hyvin poikittain. Lavan pinta-ala ei ole kovin suuri, joten melontatiheyden pitää olla kohtainen.



MadRiverin teettämä ohutlapainen mutkamela. Lapa jäykistetty ohuella lasikuitumatolla. Ensimmäinen laatumelani. Meloin tällä melalla mm. ACR:n (1995) sileät osuudet. Kevyt, jäykkä, oikean mittainen ja minulle sopivan kokoinen lapa. Melalla on takanaan tuhansia kilometrejä.

Voyager tuplamutkamela [Majavanhäntä – Beavertail]

Kevyt tuplamutka puuvarsi ja kovera hiilikuitulapa. Hiilikuitu tekee tuloaan. Kun on kuormaa, kova vastatuuli tai väännetään kelloa vastaan melontatapahtumassa, niin tämä mela on silloin vedessä. Hioin varresta lakan pois ja öljysin melan kiinanpuuöljyllä. Öljy on kevyempää kuin lakka, mutta silloin pitää osata meloa niin, ettei mela hankaa kanootin partaaseen.

Black Bart -hiilikuitumela, 340 grammaa. [Majavanhäntä – Beavertail]

Pitkän päivän viimeinen mela, kun ei enää jaksa mitään muuta heiluttaa. Tämä meloo miltei itsekseen. Varressa näkyy paksunnos, kun jatkoin kerrankin lyheltä tuntuvaa melaa hiilikuituputkella. Painoa tuli roimat 20 grammaa lisää. Tänä päivänä haluaisin, että mela olisi alkuperäisessä mitassaan. Melan keveys hämäsi.

Old Town Beavertail [Majavanhäntä - Beavertail]

Old Townin perus-majavanhäntämela, lakattua mäntyä, kärjessä nailonvahvike. Perusmela, jolla on hauska pyörittää kanoottia tyynessä illassa. Äänetön, hyvin liukuva mela.


Lauri Hovin tekemä teho-beavertail. Mic-Mac intiaanien käyttämä koskimela on ollut tässä esikuvana. Kiinanpuuöljyllä käsitelty kirsikkapuu. Tämä mela on todellinen työjuhta niin koskessa kuin merellä aallokossa. Lapa joustaa, silti melalla voi vääntää ja tukea rajusti, se kestää.

Kettlewell Quill [Saukonhäntä - Ottertail]

Melan lavan muoto on venytetty saukonhäntä. Hyvä aallokkomela. Vaikka kanootti vähän hyppisi, niin aina on melan kärki vedessä. Tällä melalla tahti on rauhallinen, mutta matka taittuu. Tällä riittää kolme vetoa siinä kuin tavallisella melalla neljä. Kanadalaisen Ray Kettlewellin kirsikkapuusta käsin veistämä Newfoundland Beotuk -intiaanien arkimela. Lapaan on maalattu merimetso, Rayn tunnus.
Ray oli pitkään töissä kanadalaisella sahalla. Siellä hän oppi tuntemaan puut ja kuinka laudat käyttäytyvät. Niillä tiedoilla hän alkoi veistää meloja yhdestä puusta. Kun tilasin tämän melan häneltä ja ehdotin maksua luottokortilla, niin Ray vastasi, että “I´m an oldfashion man. I like money.” Ja niin lähti maksu postisiirtona Kanadaan.


Lapsen mittoihin tehty saukonhäntämela, suorasyistä, lakattua mäntyä. Lauri Hovi. Pienestä koostaan huolimatta täysipainoinen mela. Hauska mela aikuisellekin.


Tällä meloo suoraan kivikautiseen Suomeen. Krouvi käsityön jälki. Melaa katsellessa tulee mieleen, että kun on kirves mukana, niin matkamies veistää hetkessä itselleen melan katkenneen tilalle.

Kaisli Syrjäsen kuusesta veistämä, syväöljytty perinne-saukonhäntämela


Ajatuksia herättävä esine, tervan haju. Mela on kuin muinaishaudasta nostettu. Beavertail -perinnemela, tervattua mäntyä. Kaisli Syrjänen.

Pidennetty ottertail. Lauri Hovi. [Saukonhäntä - Ottertail]

Kevyt ja joustava matkamela. Tällä melalla on rouhittu jäälohkareiden joukossa kun alkutalvi yllätti. Alakäden vahvennus ja paksunnos lisää sekä tehoa että kontrollia. Mäntyä, vahvennukset tiikkiä.

Passamaquoddy -intiaanien rahtimela. [Saukonhäntä - Ottertail]

Tällä melotaan eri otteilla joko seisten, istuen tai polviasennossa. Isossa aallokossa loistava kaksikon perämelana. Melan varresta näkee, että sillä on väännetty kanootin laitaa vasten miesvoimin. Olen melonut tällä mellalla satoja kilometrejä, kun sain sen, moni kollega peloiteli, että menee ranteet rikki ja tulee jännetupin tulehduksia moisella hallola heilumisesta. Ei tullut, ei tällä, eikä millään muullakaan meloistani. Mielenkiintoisin melani.

Petsattua ja öljyttyä saarnea, lapa lakattu. Modifioitu ottertail. Lauri Hovin veistämä.

 Mutta, mutta. Mikä on melan teho? 

Mela nousee retkellä vedestä runsaat 30 kertaa minuutissa. Mela painaa vajaat puoli kiloa. Tunnissa meloja nostaa melaa 1 800 kertaa, kiloina pikkuauton painon verran, 900 kiloa! Ja matkaa on taittunut ehkä kuusi kilometriä. Ettei turhaan tarvitse nostella, kannattaa paneutua siihen, mitä mela vedessä tekee. Melan lapa joko säästää melojan voimia tai hukkaa niitä. 
Melan teho pitkällä matkalla. Ison lavan edut hiipuvat ekan tunnin aikana, siis näin minulle ovat kokeneemmat kertoneet. Aloin vähän laskea: jos lavan pinta-ala pienenee 10 % ja samalla tahti nousee 10 %, niin tekemäni kaavan mukaan teho pienenee vain prosentin.

Ja vielä: jos vedon pituus kasvaa 10 % ja mikään muu ei muutu, niin tehoa tulee lisää 10 %!

Mitä tästä opimme: melan lavan koolla on iso merkitys, mutta vielä isompi merkitys on hyvällä tekniikalla, mm. pidemmällä vedolla. (Kunhan vetoa pidennetään edestä)

Eikä tässä vielä kaikki: kun olen katsellut hentoja naisia pienissä kajakeissa heiluttamassa tuulimyllyn siipien kokoisia melan lapoja, on tullut mieleen, että jotain voisi sillekin asialle tehdä. Kaksilapaisessa luulisi lavan koolla olevan vieläkin suurempi merkitys.

Harva melanvalmistaja edes kertoo lavan kokoa.

Tätä kaavaa saa vapaasti kommentoida:
Lavan pinta-ala x vedon pituus vedessä x iskua minuutissa = saavutettu tehon vertailuluku.

Pidin luennon meloista HSKG 2014:ssa elokuussa.
Voin pitää muuallakin, jos on kiinnostusta.

Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.