sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Avoin kutsu itsenäisyyspäivän melontaan Elisaaressa 6.12. 2014



Elisaaressa on avokanoottiperinteiden mukaisesti satsattu kasviksiin lihapalojen tilkkeenä.
Avoin kutsu Itsenäisyyspäivän retkelle Inkoon Elisaareen.

Meitä on muutama hamppari siellä etukäteen jo viimeistään torstaina. Voit tulla viikonlopuksi tai lauantaina päiväseltään. Kotiin tulemme sunnuntaina.
 

Jos teet viimehetken pätöksen, ilmoita tulostasi tekstarilla Jaakolle 050-3456935. Tekstarilla siksi, että kännny ei ole päällä kuin satunnaisesti (aamulla ja illalla).



Leiri on Elisaaressa oheisen kartan Tulipaikka 2:n ja sen itäpuolisen saunan maastossa. Tulipaikka 2:n saa suojattua tuulelta isolla pressulla. Mutta tällä kertaa mukana on ainakin yksi tipii, johon mahtuu iltaa viettämään, nukkupaikkoja tipiissä on kolmelle.

Teltoille löytyy kohtalaisen hyviä paikkoja ihan tulipaikan läheisyydestä. Teltat on jätetty paikoilleen päiväretkien ajaksi. Sauna ei enää ole toiminnassa näin myöhään, sillä saunoissa on vain kesävesi.

Jäätilanne Tämä on tietysti kysymysmerkki ihan viime hetkiin saakka. Tällä hetkellä tilanne on karvan verran viimevuotista lämpöisempi. Toisaalta juuri viikonlopuksi pakastuu. Karkea jäätilanne täällä.





Elisaaren ja Orslandetin välinen salmi voi mennä jäähän, mutta yleensä olemme päässet saaretsa pois.

Lauantaina melotaan valoisan aikaan ja illaksi palataan leiriin. Reitti suunniteellaan yhdessä kelin mukaan. Yleensä olemme kiertäneet lähisaaria ja lenkit ovat olleet 13-16 km. Päivittäiset melonnat lähtevät leiristä n. klo 11:00 ja takaisin tullaan klo 16-17 maissa. Matkalla maatauko tai parikin. Aurinko nousee 9:09 ja laskee 15:21 ja hämärän kesto on 56 minuuttia.

Kuivapuvut on normivaruste. Ilmankin voi tietysti kokenut meloja lähteä, kunhan me muut tiedämme tilanteen. Mukana on kaksi hypotermiahaalaria, joiden suojissa on lämmin vaihtaa kuivat vaatteet ylle.

Pimeys kun tulee, niin suunnistaminen sokkeloisessa saaristossa on hankalaa. Ei riitä, että on toimiva gps mukana, siihen pitää olla kylmästä johtuen ainakin kahdet varapatterit.
Porukan pysyminen koossa on ehdottoman tärkeää kaikkien turvallisuuden vuoksi. Jos et malta meloa hitaimman kanootin tahtiin, tämä ei ole sinun retkesi.


Jos kiinnostuit, anna kuulua!

Kuvia edellisiltä reissuilta

Elisaari 2009

Elisaari 2008 


Elisaari 2004-07


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kanoottien sprinttitesti.


Oppi-isäni Pekka Tyllilän kanssa tuli aiemmin syksyllä puheeksi kanoottien ominaisuuksien vertailu niin, että tuloksia voisi verrata keskenään.

Pekan resepti pelkistettynä on, että tehkää tekniikat täysvauhtisesti kelloa vastaan. Vertauskohteena 200 metrin juoksu: se vedetään täysillä, pidempää ei jaksa. 20 sekunnin suoritus kelloa vastaan joka välineellä, tietysti huilaten sprinttien välissä. No, tätä kokeiltiin!



Haimme Welhonpesästä joukon hyvin erityyppisiä ja -hintaisia kanootteja, joita halusimme vertailla keskenään. Kaksikoita ja yksiköitä pitkin hintahaitaria. Halusin mukaan sormituntumalta eri käyttöön sopivia kanootteja ja kohta näkisimme, tukeeko testi mutu-tuntua valinnoistamme.
Jaoin kanootit mielessäni mökkikanootteihin, seura- ja vuokrakalustoon sekä huippukanootteihin, joita voisin haluta itsekin omistaa. Testimelojina oli viisi kokenutta melojaa. Mielestäni kaikkien melojien ei tarvitsisi olla konkareita. Tätä vaihtoehtoa pitää kokeilla toiste. Tällä porukalla syntyi selkeitä eroja kanoottien välille. Jälkipuinnissa mielipiteet kanooteista olivat aika yhtenäisiä.



Koepaikka oli Valkjärven uimaranta Klaukkalassa. Paikka on suojainen lahti. Uimaranta on rajattu poijuilla, joita käytimme ratamerkkeinä. Tuuli oli kevyttä ja poijurivin suuntaista, joten se ei haitannut suorituksia. Sprintit meloimme vastatuuleen.

Sprint

Mittasimme Winkkarilla, jonka oletimme porukan hitaimmaksi, 20 sekunnin spurttia vastaavan matkan. Lähtöpaikka oli poijurivin pää ja maali 45 metrin päässä laiturin kohdalla, jossa ajanottaja/kirjaaja seisoi. Lähetys tapahtui puhaltamalla pilliin kun meloja oli valmis lähtöön ja ilmoitti siitä nostamalla melan pystyyn.

Tämä testi tehtiin sekä kaksikoilla että yksiköillä. Molemmissa ryhmissä erot kanoottien välillä olivat selvät, mutta paljon pienemmät, kuin olin etukäteen ajatellut niiden olevan. Ihan ei päästy Formula ykkösten 3 % säännön sisään, mutta aikaerot olivat suurimmillaankin 10 prosentin luokkaa. Sprintin keskinopeuksien erot pysyivät yhden kilometrin sisässä. Yllätys


Kahdeksikko

Kahdeksikon testasimme vain kaksikoilla. Yksiköt olivat jokaiselle meistä sen verran vieraita, että täys-vauhtisessa suorituksessa kaatumisen riski oli todennäköinen. Olot olivat kylmät, joten jätimme tahattomat uimisen mahdollisuudet pois suosiolla.

Yksikköihin otimme tuntumaa vapaasti meloen. Saimme näin muodostettua aika hyvät mielipiteet koemelottavista yksiköistä.


Testi ei ollut täydellinen

Meloimme kanootteja tyhjinä ja matka oli lyhyt. Tarkoitus oli saada aikaan valintaa helpottavia eroja kanoottien välille. Testiolot vastaavat normaalia seuran rannasta tapahtuvaa melontalenkkiä tyhjällä kalustolla. Olosuhteista jäi puuttumaan monta osiota. Miten kanootit käyttäytyvät kuormattuna? Minkälaiset ovat aallokko- ja tuuliominaisuudet?



Testin opit

Mitä paremmin melojilla oli eri tekniikat hallussa, sitä paremmin kanootit kulkivat. 


Kaksikoissa täysvauhtista menoa haittasi oleellisesti yhteistoiminnan kömpelyys. Sprintti suoraan tai poijujen ympäri kaksikolla on hyvää harjoitusta yhteistyöhön. Yksiköillä syntyi oleellisesti parempia sprinttiaikoja kuin kaksikoilla. Käytännössä jokainen testin kaksikoista on hyvällä yhteistyöllä nopeampi kuin yksiköt. Testi kertoi siis myös meistä melojista jotain. Kaksikoissa yhteinen tahti on kaiken a ja o.


Yksiköillä parhaimmat nopeudet tulivat hit ’n switch -tekniikalla. Suomeksi: muutama veto puoleltaan ja nopea puolen vaihto, ei mitään ohjailevia vetoja. Montako vetoa puolelta, riippuu olosuhteista ja kalustosta.



Vaikka olemme meloneet yhdessä ennenkin, niin kaksikoissa huomasimme, että täysivauhtinen melonta niin suoraan kuin kahdeksikkoa edellyttää hioutunutta yhteistyötä. Rajallisen testiajan puitteissa mentiin tuurilla, välillä paremmin onnistuen ja välillä työnjaosta väitellen. Koetimme vakioida suoritukset niin, että meloimme kaikki kaksikot samalla työnjaolla ja yksiköt aina samalla melalla, jokainen meistä tietysti omalla melallaan. Kovasti väännettiin ja hauskaa oli.

Kun yhdistimme sprintin ja kahdeksikon aikojen keskinopeudet, niin erot jäivät tässäkin yllättävän pieniksi.

Löytyikö paras kanootti?

Mitä oikeasti löytyi? Testi vahvisti käsityksiämme eri kanoottien rooleista. Mikä sopii mökille, mikä vuokraamoon tai melontaseuraan ja minkä haluaisi omakseen.

Testiin valitut kanootit käyttäytyivät aika hyvin ennakkokäsitystemme mukaisesti. Joitain yllätyksiä tuli, mutta järjestäin ne olivat positiiviseen suuntaan: kanootit käyttäytyivät ennakkokäsityksiä paremmin.


Kaksikoissa erot jäivät pieniksi, sprintti oli yllättävän hankala, kun kaksi gurua istui kanootissa. No, ongelma oli kaikilla pareilla sama. Jos jotain opin tuleviin koitoksiin, niin keulaan osaavampi meloja. Jos keulamies spurttaa kanootin vinon, niin perämiehen on pakko ohjata kanoottia mela jarruna. 


Kuvaajan sormi näkyy, sen avulla kanoottien
numerointi kirjanpidossa yhdistyi kuviin.


Winkkaria on ylenkatsottu krouvin ulkoasun ja suuren painon vuoksi. Silti ryhmän mielestä se sopii hyvin ensimmäiseksi, edulliseksi mökkikanootiksi. Kun kanootti pysyy samassa rannassa, paino ei haittaa. Winkkari kulkee kaksikkona hyvin ja tottelee melojia. Raadin suositus: kolmen tähden kanootti mökkirantaan ja vuokraamoille. Seurakäyttöön se on lähinnä painon vuoksi vähän krouvi.

Robson Brooks


Robson Brooks 16' oli porukan ketterin. Se oli tyhjänä ehkä liiankin ketterä, sprintissä se ei oikein tahtonut pysyä suoraan melottaessa testaajien hallinnassa.


Robson on kevyt käsitellä myös maissa, sen puolesta raati suosittelee sitä seurakäyttöön, koulutukseen, iltalenkeille ja jokiretkille. Keulapenkki oli tässä yksilössä ehkä vähän liian keulassa. Isot miehet eivät olleet mahtua keulaan polviasennossa.


Ventura Canoes, Prospector
Ventura Prospector oli kaksikoista porukan yllättäjä. Kulki hyvin sekä suoraan että kahdeksikon.

Tätä voi suositella luotettavaksi retkikanootiksi niin yksityiskäyttöön kuin vuokraamoille ja melontaseuroille.

Perinteisiin Prospectoreihin verratuna Ventura on yllättävän suuntavakaa. Kahdeksikossa terävät keula ja perä veivät kääntymistehoa, mutta ei kanotti silti mahdoton käännettävä ollut.

 
Swift Winisk

Swift Winisk eroaa testin muusta porukasta. Winiski on kovarunkoinen, kevyt ja huippulaatua. Penkit ja pienat ovat hienoa puutyötä.

Winiski on retkimelojan oma kanootti tai retkikanootti sellaiseen seuraan, jossa osataan käsitellä kuitukanootteja niiden vaatimalla huolella.



Northstar Canoes, Northwind Solo.
Bell-kanoottien entisen omistajan uutta tuotantoa.
Northwind Solo tämä kanootti yllätti positiivisesti. Se näytti maalla kevyeltä suoraanmenijältä. Vesillä sen nopeus kiihtyi ja kiihtyi ikäänkuin mikään ei sitä jarruttaisi. Silti se kääntyi ja tuntui muutenkin vakaalta.


Kanootin valmistaja Ted Bell on tässä tehnyt Bell Merlin II:n parannetun version. Moni testiryhmäläinen olisi halunnut tuon saman tien omakseen. Suositeltava retkikanootti yksityiskäyttöön ja todella sivistyneeseen seuraan. Seurakäytössä kanootteja pitää olla kaksi, niin ylivoimainen se on muihin sooloihin verratuna.

Swift Pac 13,6 mielenkiintoinen pikkukanootti. Hyväkäytöksinen ja kevytkulkuinen kanootti, jota jaksaa maissa nostella vasemmalla kädellä.


Testiryhmän suositus joko omaan käyttöön tai seuraan playboatiksi. Swiftin normaali istuin on kanootin pohjalla, joten sitä voi meloa kaksilapaisellakin melalla.


Welho Solo, testin mielenkiintoisin uutuus on Ari Holmin kehittelemä kuitu-solo. Saimme prototyypin kokeiltavaksi. Kanootti vaikuttaa melonnallisesti aika valmiilta. Testiryhmä oli yksimielinen, että tästä kanootista voi tulla sekä seuroihin että yksittäisille melojille hyvä ja kohtuuhintainen kulkupeli. Kanootin pitäisi olla kevällä myynnissä.

Tässä vielä linkki testin dataan Googlen Exelissä. 

 Jaakko Mäkikylä, Hevossaaren hamppari



Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Rajalta rajalle Suomi-Neidon lantiota hyväillen.

Rajavyöhyke Koitajoen pohjois-osassa ei näytä kovin sotaisalta.
Suomi-Neidon lantio on alkanut kiinnostaa Hevossaaren hamppareita. Halusimme viettää kuuman heinäkuun viikon retkeillen kevyesti mutta vaihtelevasti. Halusimme viettää heinäkuisen viikon meloen, vaeltaen ja riippumatossa taivaita katselleen. Halusimme jonnekin, missä emme ole aiemmin olleet.
 

”Mennään niin itään kuin voidaan”
 

Hattuvaaran kylän Virmajärven rannassa on manner EU:n itäisin piste. Sieltä ei pääse jokia pitkin mihinkään, mutta voisimme meloa Koitajokea pohjoiselta rajavyöhykkeeltä eteläiselle. Meloisimme Venäjän rajalta Venäjän rajalle. Pitkään ihmettelin, miksi kartassa näkyy kaksi Koitajokea, yksi rajan pinnassa ja toinen lännempänä. Joki alkaa Venäjältä, koukkaa Suomeen, mutta virtaa uudelleen rajan yli ja palaa takaisin Möhkön kohdalla. 

Molemmat Koitajoet ovat samaa jokea.
 

Se Koitajoki, jonka olemme nähneet elokuvissa on tuo läntisempi osuus. Etukäteen meitä varoitettiin, että itäinen Koitajoki on kivinen ja vähävetinen. Joesta ei ole virtaamatietoja, mutta Möhkön kohdalla on mittapiste. Heinäkuun virtaama oli siinä 15 kuutiota sekunnissa.
 

Hattuvaaran kylän seudulla käytiin kovia taisteluita sodan loppuvaiheessa kesällä -44.  Suomalaiset selvisivät noissa maastoissa hyvän paikallistuntemuksen ja erähenkisen kenraalimajuri  Raappanan johdolla. Torjuntavoitto oli ratkaiseva rauhanneuvottelujen kannalta. Seudulla majaili ja teki pahaa myös suuri joukko desantteja.
 

Ei noin historiallista seutua voinut olla melomatta.

Meloja tietää omat rajansa, tämän pidemmälle ei mennä.
Tässä maailmantilanteessa on rauhoittavaa nähdä, mikä riittää rajavyöhykeeksi.
Koitajoen eteläpää. Lappu tolpannokassa ja pidemmälle ei mennä.
Rajavyöhykemerkkien väliin jää upea erämaajoki.
Täydellinen keli kruunasi reissun.
Alkukesän sateet ja heinäkuun trooppiset olot loivat jokivarteen kaikki vihreän sävyt.
On hieno lipua maisemassa kiirettä.
Ja niin monta kertaa, kun olemme tuskailleet sateessa vastatuuleen. Nyt näin.
Melontamme ainoa koski-koski, Polvikoski.
Tähän pääsee autolla ja voi arvioida joen vesitilanteen. Tällä vedellä kiviä ei juurikaan ole.
Möhkön mittausasemalla virtaama n. 15 m3/s.

Kevättulvan tuoma rajatolppa naapurista.
Kyllä kelpaa pitää kesää.
Talviturkki lähtee. Tarkenee.
Tulemme siihen tulokseen, että jokea seuraileva vaelluspolku on talvikäytössä suosittu.
Hyvinvarustettuja kämppiä on joen varressa tiheään.
Pehmeitä rantoja.
Tupien pihapiirit ovat hyvässä kunnossa ja siistejä.
Kunnolla kunnon polttopuita.
Tupa vaikuttaa viihtyisältä. Kulkija on jättänyt pöydälle matkaradion.
Vaikea on näillä ohjeilla mennä harhaan.
No tässähän sitä.
Ei itikan itikkaa varpaiden kimpussa.
Kun on riipppumatto, on aina perillä.
Melkein hätävarjelun liioittelua tuo rankinen.
Kodassa on hauska katsella varjokuvaleffoja.
Aamiainen minun makuuni.
Mihin kiire valmiissa maailmassa?
Kahville.

Retken finaali 14-kiloinen Keewaydin-hölkkä...
... ja vähän painavampi retkikassi.
Pitkospuita pitkin pääsee rullaamaan kanoottikärryillä täydessä lastissa.
Laavulta on pari kilometriä autolle. Helppo nakki.
Retken logistiikka on autoilua, kävelyä ja melontaa. 
Olemme sen verran kaukana kaikesta, ettei viitsitä tilata taksia siirtokuljetuksiin.
 Päivän ajelu Helsingistä osoitteeseen Koidanvaarantie 88, Ilomantsi. 550 km.
Ilomantsissa poikettiin kaupassa.
Suomi-Neidon lantionluu.
Koitajoen keskellä on Polvikosken parkkipaikka ja silta.
Siihen on hyvä jättää auto. Helppo hakea jokivarren polkua pitkin.

Autolla pääsee melkein perille. Verkkopudaksen autiotuvalle menee kunnon polku.
Matkaa metsäautotien kääntöpaikalta pari sataa metriä.

Autoilua, patikointia ja melontaa.
Vastavirtaan mennessä on yksi hankalampi koski. Minä meloin, Tuomas sauvoi ja Jyrki veti pätkän maitse.
Joen yli kulkee kapulalossi. Polku on reilu ja hyvin merkitty.
Joen alaosa sujuu kevyesti myötävirtaan meloen ja rannoilla poiketen.
Vastavirta on lähinnnä seisovaa vettä. Matkaakaan on jokunen sata metriä.
Tuomas ja Jyrki kävelevät jokivartta takaisin autolle. Runsas kymmenen kilometriä.
Minä kannan silläaikaa tavaroita parkkipaikalle. Helppo maasto.
Koitajokea voin suositella helppona, kiireettömän melonnan kohteena.
Matkaa ei ole paljon ja leiripaikat hyviä, joten on aikaa nautiskella.